sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

#12 Kuolleita runoilijoita

Kuolleiden runoilijoiden seura on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu elokuva vuodelta 1989. Se on Peter Weirin ohjaama sisäoppilaitosdraama. Elokuva kertoo 1950-luvun poikakoulusta, johon saapuu uudeksi äidinkielen opettajaksi herra John Keating, joka pyrkii innostamaan oppilaitaan vapaan ajattelun ja taiteen äärelle. Koulun tapahtumia, tunnelmia ja elämää käydään päähenkilö Toddin kautta, joka auttaa katsojia samaistumaan sisäoppilaitokseen tulemalla sinne itsekin uutena oppilaana. Keating on Toddin hahmon antagonisti, heidän luonteensa ovat erityisesti ensikohtaamisella kuin yö ja päivä. Tarina sijoittuu kuvitteelliseen Welton Academyyn Vermontissa ja se kuvattiin St. Andrew’s schoolissa Delawaressa. Kuolleiden runoilijoiden seurasta on myös julkaistu kirja, jonka on kirjoittanut Nancy H. Kleinbaum.

Vaikka elokuva on yli 20-vuotta vanha, se kertoo aiheesta, joka ei tänä päivänäkään vanhene. Weirillä on ollut selkeä näkemys siitä, mitä haluaa katsojilleen antaa ja on tuonut sen kauniilla ja yksinkertaisella toteutuksella julki. Avaramielinen, hiukan kapinallishenkinen opettaja tuo tiukan kurin keskelle oman säväyksensä, kannustaen myös oppilaitaan kyseenalaistamaan normaaliksi totuttuja tapoja ja ajatuksia. Keating kannattaa ajatusta "tartu hetkeen", mikä tarttuu nopeasti muihin oppilaisiin. Ujo, arka ja hiukan syrjäytynyt Todd ymmärtää ajatuksen vasta aivan elokuvan lopussa, kun hetkeen tarttuminen meinaa olla jo liian myöhäistä. Elokuvan teemana käsitellään valtaa pitävien henkilöiden reaktioita luovempien, vapautta kaipaavien henkilöiden (tässä tapauksessa oppilaiden ja opettajan) ajatuksiin, ideoihin ja palavaan tekemisen haluun.

Elokuvan tarina oli mielestäni kaunis ja ajatuksia herättävä. Elokuva kuvaa hyvin myös tänäkin päivänä monien nuorten ongelmia, kuten esimerkiksi yhteiskunnan painostusta. Elokuvasta huokui omien unelmiensa tavoittelu ja luovuuden löytäminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti